10
HEI
13.00
Edustus Naiset, Naisten Ykkönen

HauPa - NJS NJS   1 - 4

Länsituuli TN

NJS voitokkaana Haukiputaalla

Haukiputaan Pallosta ei tälläkään kerralla ollut vierailevan NJS:n voittajaksi hohkaavalla Länsituulen tekonurmella. Varsin hyvällä jalalla liikkeellä olleet Palokärjet voittivat kuumana hehkuvan lauantai-iltapäivän mittelön luvuin 1-4 (0-2).

Jo pelin alku näytti, että NJS oli valmiina murtamaan linjoja juosten. 20 sekunnin pelin jälkeen Helmi Lahtinen laittoi Erika Tuomisen syötön takatolpalta maaliin. Tilanne liputettiin kuitenkin paitsioksi. Lahtinen oli kovassa juoksuiskussa, sillä tuomarit näkivät Lahtisen juoksevan paitsioon kolme kertaa ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Alun vyörytyksessä Hertta Lammion oikealta annettu keskitys oli mennä suoraan takayläkulmaan ja Erika Tuomisen läpijuoksu liputettiin sekin paitsioksi.

HauPa sai puoliajan ainoan hyvän paikkansa 12 minuutin kohdalla. Boksin poikki laskevana annettu keskitys tippui NJS-maalin takatolpalle, mutta haukiputaalaishyökkääjä ei palloon Palokärkien kannalta onneksi osunut.

Puolen tunnin pelin jälkeen Waranya Chaimuk onnistui viimein murtautumaan vasemmalta kuljettaen rangaistusalueelle saakka. HauPa:n ehdottomasti näkyvin pelaaja, hyökkääjä Anni Konttinen, oli siirretty pelaamaan Chaimukia vastaan laidalle. Konttinen joutui repäisemään Chaimukia kädestä eikä tuomarille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin viheltää rangaistuspotku NJS:lle.

Rankkaria asettui antamaan Paula Kantelinen. EM-kisoja oli selvästi katsottu, sillä potkuarsenaalista löytyi sijoitus keskelle maalia. HauPa:n vasemmalleen heittäytyvä maalivahti Kiia Tefke sai kuitenkin torjuttua laukauksen jaloillaan. Paluupalloon ennätti ensimmäisenä NJS-hyökkääjä Ella Leskelä, joka syötti juonikkaasti maalivahdin käsien kautta pallon takaisin Kanteliselle. Toista kertaa Kantelinen ei erehtynyt vaan runnoi pelin avausmaalin nurmijärveläisvierailijoille.

Toista NJS-maalia ei tarvinnut odottaa kuin pari minuuttia. Hertta Lammio heitti pallon käsistään sivurajalta HauPan rangaistusalueelle. Emmi Manninen sai asetettua itsensä pallon ja puolustajan väliin ja onnistui hienolla kääntölaukauksella lennättämään pallon HauPan maalin takayläkulmaan.

Ensimmäisellä puoliajalla pallo pysyi vankasti Palokärkien kynsissä. HauPa ei saanut rakenteluaan kulkemaan yli puolen kentän. Kun myöskään ylittävinä nostetut pallot eivät tuottaneet hyvin latautuneelle NJS-puolustukselle ongelmia, lähdettiin tauolla 0-2 -vierasjohdossa.

Toista puoliaikaa oli pelattu viitisen minuuttia, kun HauPa-puolustaja Katariina Kuivamäki työnsi Helmi Lahtisen kainalosta kumoon rangaistualueen reunalla. Kuivamäki sai tilanteesta keltaisen kortin ja NJS vapaapotkun. Keskikenttäpelaaja Alina Kosunen laukoi vaparin Tefken syliin.

Laitakaistoilla nähtiin pelissä tasaiset mutta repivät juoksukisat. Chaimuk väänsi tilasta Konttisen kanssa ja oikealla olivat vastakkain joukkueiden kapteenit. NJS-kippari Hertta Lammio sai HauPa-kollegansa Johanna Raappanan aika tavalla suljettua pelistä pois. Tunnin pelin jälkeen Lammio pääsi kuitenkin tuulettamaan.

0-3- maali lähti NJS-maalivahti Anette Helanteen avauksesta. Helanne löysi keskiviivan tuntumasta oikean puolen hyökkääjän Erika Tuomisen. Tuominen siirsi pallon suoraan ilmasta keskikaistalla tukea antaneelle Kosuselle. Tuomisen taakse välikaistalle oli syntynyt tilaa, jonne Lammio suuntasi nopean pystyjuoksun. Kosunen näki Lammion liikkeen ja syötti pallon tämän juoksulinjalle. Lammio irtosi läpijuoksuun yllättävänkin kevyella askeleella, vei pallon rangaistusalueen sisään ja sijoitti pelivälineen ohi isoa peittoa yrittäneen Tefken. Tarkka sijoitus rullasi maaliin Tefken vasemman tolpan juuresta.

Maalin jälkeen NJS suoritti ensimmäisen pelaajavaihtonsa. Flunssasta hyvään pelikuntoon toipunut Nette-Nina Hiltunen tuli kentältä pois ja tilalle juoksi Hiltusen tavoin edellisen ottelun kokoonpanosta puuttunut laitapelaaja Emmiina Taivassalo. Lammio siirtyi nyt Hiltusen tyhjäksi jättämään ruutuun toppariksi ja Taivassalo otti paikkansa oikean sivurajan tuntumasta.

68 minuutin jälkeen Helanteen pitkä avaus tuotti jälleen tulosta, kun HauPan keskuspuolustus oli noussut huonosti porrastaen keskiympyrään tavoittelemaan palloa. Puolustajan pusku suuntautui taaksepäin. NJS-hyökkääjä Helmi Lahtinen reagoi puskuun ensimmäisenä ja pinkaisi pallon kanssa puhtaalle karkumatkalle. Lammion näyttämä viimeistelymalli kelpasi myös Lahtiselle. Rauhallinen sijoitus maalivahdin vasemmalle puolelle vei NJS:n jo turvallisen tuntuiseen 0-4-johtoon.

Maalin jälkeen pidettiin juomatauko ja NJS otti hörppyjen jälkeen maalintekijä Lahtisen vaihtoon. Keskikentälle peliä rauhoittamaan tuli Tia Laine ja kolme maalia kahteen peliin niitannut Emmi Manninen siirtyi hetkeksi hyökkääjäksi.

Neljän maalin johdossa NJS ei enää hyviä yhdistelmiään saanut kulkemaan vastustajan maalille saakka eikä voimakkaita juoksuja selustaan jaksettu enää suorittaa. HauPa alkoi päästä pallolliseen peliin tasavertaisemmin mukaan. 76 minuutin kohdalla NJS tekikin tuplavaihdon. Hyökkääjät Leskelä ja Manninen saivat tehdä tilaa 17-vuotiaalle Nanna Nivalle ja kokeneemmalle Heidi Hellgrenille.

Heti pelaajavaihdon jälkeen erotuomari näki sekavan laitakamppailutilanteen syntipukiksi Emmiina Taivassalon. Varoitus kirjattiin Taivassalolle tämän ihmettelystä huolimatta minuutilla 77.

Pelin loppuvaiheessa kumpikaan joukkue ei kunnon maalipaikkoja kyennyt luomaan ennen kuin tuomarin antamalla lisäajalla, jolloin HauPan Carita Koskensalo sai pienen kuljetuksen päätteeksi jalan vapaaksi NJS:n rangaistusalueen oikean puolen edessä. Koskensalo ampui vihaisen laukauksen, jonka reitillä oli Hertta Lammio. Lammion selästä pallo otti hiukan korkeutta ja muutti samalla ratkaisevasti suuntaa. Pahaksi onneksi maalivahti Helanne oli jo ehtinyt aloittaa heittäytymisliikkeen kohti takakulmaa eikä ehtinyt enää millään etukulmasta maaliin pudonneen pallon tielle.

Loppunumerot 1-4 olivat NJS:n vasta toista kautta jatkuvan Ykkösen taipaleen suurinumeroisin vierasvoitto. Neljännellä peräkkäisellä voitollaan NJS nousi 18 pisteeseen eikä sarjataulukossa edellä ole kymmenen pelin jälkeen kuin neljä joukkuetta: Pallo-Iirot Rauma (21 pistettä), PK- Keski-Uusimaa (20), ONS Oulu (19, yksi peli vähemmän pelattuna) ja TPS Turku (19). Sarjassa pelataan 22 kierrosta.

NJS Haukiputaalla:

Anette Helanne mv

Nette-Nina Hiltunen-Paula Kantelinen-Salla Hyvönen

Hertta Lammio-Alina Kosunen-Emmi Manninen-Waranya Chaimuk

Erika Tuominen-Ella Leskelä-Helmi Lahtinen

sisään 60' Emmiina Taivassalo (pois Hiltunen)

69' Tia Laine (Lahtinen)

76' Heidi Hellgren (Leskelä)

76' Nanna Niva (Manninen)

Varalla: Sini Kyllönen mv

Tilastot
HauPa

1 - 4

(0-2)
32'MaaliKantelinen Paula
34'MaaliManninen Emmi
60'MaaliLammio Hertta
68'MaaliLahtinen Helmi
91'MaaliKoskensalo Carita

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Nurmijärven Jalkapalloseura ry

Y-tunnus: 1528457-9

Lepsämäntie 1 (2. krs)

01800 Klaukkala


Toimisto avoinna Ti 14-17 ja To 15-18