T09/10 kausi paketissa
Julkaistu: 01.11.2021 12.07

T09/10 kausi paketissa

Juuri päättynyt kausi on ollut T09/10-joukkueelle mitä mainioin. Vaikka koronavirus sotkikin kuvioita kevätkaudella, pystyimme harjoittelemaan täysipainoisesti koko ajan ja olimme hyvässä iskussa sarjakauden alkaessa. Pelasimme kuluneella kaudella T12 ykköstä ja kolmosta, ja onnistuimme hienosti pitämään sarjapaikat syksyksi ja ykkösen osalta myös tulevalle kaudelle. T11-ikäluokallekin saimme syksyksi oman peliryhmän kakkoseen ja uuden ryhmän pelit lähtivätkin hienosti liikkeelle. Tästä on hyvä jatkaa ensi keväänä.

Pääsimme mittaamaan pelikuntoa myös kesän turnauksissa, joista ensimmäinen ja perinteikkäin eli Stadi Cup pelattiin heti koulujen kesäloman alkajaisiksi. Joukkueemme osallistui Stadi Cupiin kahdella peliryhmällä ja osa pelaajista oli mukana T08-joukkueissa. Mustat saavuttivat turnauksessa upeasti hopeaa ja sininen peliryhmä pääsi mahtavan tsempin siivittämänä yleissarjan B-finaaliin. Muutama tytöistä pääsi nostamaan pokaaliakin, kun T08 voitti yleissarjan. Olimme T08-joukkueen mukana myös Helsinki Cupissa sekä sinisellä peliryhmällä PPJ Girls Cupissa, josta nappasimme hienosti neljännen sijan.

Olemme saaneet kauden aikana monta uutta kivaa pelikaveria joukkueeseen, ja joukkueen pelaajamäärä onkin lähes tuplaantunut kauden aikana. Tyttöfutis on lisännyt suosiotaan ja kesän EM-huuma on varmasti lisännyt lajin kiinnostavuutta myös tyttöjen keskuudessa. On hienoa, miten olemme onnistuneet saamaan ihan uusiakin pelaajia mukaan lajin pariin – ja lisääkin mahtuu vielä mukaan! Treeniryhmiä on vasta-alkajista useamman vuoden pelanneisiin, joten sopivia treenejä löytyy jokaiselle. Jos sinä haluaisit olla mukana meidän huippujoukkueessa, tervetuloa kokeilemaan harjoituksiin. Harjoittelemme talvikaudella 3 kertaa viikossa ja lisäksi ohjelmassa on fysiikkavalmennusta, oheislajiharjoittelua, turnauksia ja harkkapelejä yms. Mukaan pääsee ottamalla yhteyttä t2009@njs.fi.

Joukkue vietti kauden päättäjäisiä leirin merkeissä hotelli Korpilammella 29.-30.10. ansaitun syystauon jälkeen uiden, saunoen ja joukkueen kesken rentoutuen. Saimme myös napakan tietopaketin ravitsemuksesta ja palautumisesta, joten näillä eväillä olemme varmasti iskussa alkavalla kaudella. Futis on ihan parasta näin hyvällä porukalla. Tuu mukaan meidän jengiin!

Nurmijärven Jalkapalloseura ry

Y-tunnus: 1528457-9

Lepsämäntie 1 (2. krs)

01800 Klaukkala


Toimisto avoinna Ti 14-17 ja To 15-18