NJS:n T12-tytöt pelaavat Helmariliigan loppusarjassa!
T2011-2012Julkaistu: 28.08.2024 21.31

NJS:n T12-tytöt pelaavat Helmariliigan loppusarjassa!

Nurmijärven jalkapalloseuran 12-vuotiaat tytöt ovat pelanneet kuluneen vuoden ajan Palloliiton valtakunnallista Helmariliigaa ja edenneet siellä hienosti loppusarjaan. Loppusarja pelataan Eerikkilän urheiluopistolla 1.-3.9. Turnauksessa mukana olevat ja vastaan tulevat joukkueet ovat Suomen 12-vuotiaiden tyttöjen parhaimmistoa. Neljännen kierroksen panoksena on paikka kansainväliseen turnaukseen Eerikkilään marraskuussa haastamaan ulkomaisia huippuseuroja.

Matka jatkosarjaan on ollut pitkä. Helmariliigan tapahtumia on tähän mennessä ollut kolme. Ensimmäinen tammikuussa järjestetty alkukarsintakierros pelattiin Helsingissä Jätkäsaaressa. NJS voitti tuolloin kaikki kuusi otteluaan ja oman lohkonsa maalierolla 17-2 ansaiten paikkansa toiselle kierrokselle.

Etelän alueen jatkosarja pelattiin maaliskuun lopulla ja tuolloin tytöt joutuivat jo tiukille. Päivän ensimmäisessä ottelussa NJS pelasi Koivukylän palloseuran kanssa 0-0 tasurin ja toisessa pelissä tytöt hävisivät KoiPS:ille 2-1. Tässä vaiheessa jatkopaikka näytti jo karkaavan, mutta tytöt eivät luovuttaneet, vaan taistelivat loppuun asti. Päivän seuraavissa peleissä NJS voitti PPJ:n 2-0 ja 2-1 ja Helsingin Palloseuran kanssa iltapäivän pelit päättyivät 1-1 ja 0-0 tasapeleihin. Tulokset riittivät lohkon kakkossijaan ja NJS eteni kolmannelle kierrokselle etelän alueen parhaana lohkokakkosena. Valtakunnallisella kolmannella kierroksella Eerikkilässä NJS:n peli kulki, joukkue hallitsi lohkoaan suvereenisti ja voitti sen puhtaalla pelillä ja maalierolla 8-0.

Jatkosarja on kolmipäiväinen tapahtuma, joka sisältää pelien lisäksi myös fysiikkatestejä, video/ottelupalavereja, valmentajakoulutusta sekä tietysti paljon yhdessäoloa. Loppusarja pelataan kahdessa lohkossa, joissa molemmissa on mukana edustusta etelästä, idästä, lännestä sekä pohjoisesta.

“Vastaan asettuu motivoituneita ja tavoitteellisia kilpatason joukkueita. Kovia ja tiukkoja pelejä on varmasti luvassa” ennustaa joukkueen valmentaja Niilo Lindbohm. "Varmasti tytöille on tiedossa ikimuistoinen “maajoukkue” tyyppinen tapahtuma huippuolosuhteissa - ylpeänä lähdetään edustamaan Palokärkiperhettä”, Niilo jatkaa.

Sunnuntaina 1.9. NJS kohtaa klo 16.15 alkavassa ottelussa Vaasan palloseuran (VPS) sekä myöhemmin illalla Salon pallon (SalPa). Maanantaina vuorossa on kolme peliä, joissa vastaan astelevat Kuopion Palloseura (KuPS), Espoon palloseura (EPS) sekä Maskun palloseura (MaPS). Tiistaina 3.9. pelataan turnauksen sijoitusottelut.

Tytöt ovat saaneet pirteän startin myös 12-vuotiaiden ykkösessä, jossa syksyn neljästä sarjapelistä taskussa on komeasti neljä voittoa - ja lohkon kärkipaikka. Näistä asetelmista on hyvä lähteä kohti Helmariliigan kovia pelejä!

NJS:n joukkueessa Eerikkilässä pelaavat Aada Hellman, Aada Keinänen, Ilona Lindbohm, Julia Ripatti, Liisa Haimila, Lotta Parviainen, Lyyli Öfverberg, Olivia Leskelä, Sarai Rautavaara, Stefania Nevvonen, Venla Valkonen sekä Vivian Niemi. Tyttöjä turnauksessa valmentavat Joana Martins, Niilo Lindbohm sekä Tero Parviainen. NJS sai tapahtumaan myös rahallista tukea, kun Mestarinikkarit lähtivät sponsoroimaan tyttöjä. Kiitos Mestarinikkareille tämän huikean tapahtuman tukemisesta!

Pääset seuraamaan neljännen kierroksen tuloksia täältä.

Nurmijärven Jalkapalloseura ry

Y-tunnus: 1528457-9

Lepsämäntie 1 (2. krs)

01800 Klaukkala


Toimisto avoinna Ti 14-17 ja To 15-18