Nurmijärven Sähkö areena eli tuttavallisemmin Klaukkalan kuplahalli on mahdollistanut loistavat talviolosuhteet joukkueillemme ja muillekin lähialueen seuroille jo lähes kymmenen vuoden ajan. Halli on päivittäin kovassa käytössä ja varsinkin talviaikaan hallin käyttöaste on korkea. Hallissa järjestetään joukkueharjoitusten lisäksi paljon pelitapahtumia sekä kykykoulu- ja leiritoimintaa, ja halli toimii päivisin myös lähialueen koulujen ja varhaiskasvatuksen liikuntapaikkana.
Edellytämme kaikkien käyttäjän noudattavan siisteyttä hallissa ja koko urheilualueella. Jos syöt purkkaa, älä heitä sitä hallin tekonurmelle ja samoin erityisesti sukkateipit sekä kaikki muut roskat on laitettava hallin roska-astioihin. Nurmijärven Sähkö areena on päihteetön ja savuton tila, joten alkoholijuomien nauttiminen ja tupakointi on ehdottomasti kielletty. Myös nuuskan käyttö on kielletty. Hallin siivouksesta vastaavat hallin käyttäjät, eli pidetään paikat puhtaina. Meillä ei ole palkattua henkilökuntaa siivoamassa hallilla, vaan hallin siisteydestä huolehtiminen on meidän kaikkien yhteinen asia.
Seuran omat juniorit käyvät harjoittelemassa hallissa omatoimisesti varattujen vuorojen ulkopuolella ja haluamme jatkossakin tarjota tähän mahdollisuuden. Viime aikoina hallissa on kuitenkin viihtynyt myös sinne kuulumaton joukko nuorisoa, jotka tulevat halliin notkumaan ja viettämään aikaa. Valitettavan usein tähän hengailuun liittyy roskaamista ja viime aikoina myös erilaista vahingontekoa. Ylimääräistä porukkaa tulee halliin myös iltaisin, varattujen vuorojen aikaan.
Haluamme muistuttaa, että Nurmijärven Sähkö areena on yksityinen tila ja sen omistaa 100 % Nurmijärven Jalkapalloseura. Se ei siis ole yleinen tila, joten se ei ole kaikkien käytössä samaan tapaan kuin esimerkiksi kunnan hallinnoimat liikuntapaikat. Hallin käyttösääntöjen mukaisesti nuorisolla ei ole mitään asiaa hallin sisälle tai välittömään läheisyyteen aikaansa viettämään. Nurmijärven Sähkö areena on jokaisen NJS:n jäsenen omistama tila, joten seuran valmentajat, toimihenkilöt ja vanhemmat ovat oikeutettuja poistamaan sieltä kaikki sinne kuulumattomat henkilöt.
Seuran toimihenkilöiden käyttöön tarkoitetut avaimet ja kulkukoodit on tarkoitettu vain toimihenkilöiden käyttöön ja niiden luovuttaminen ulkopuolisille on kielletty. Haluamme myös pelaajien ymmärtävän vastuun hallin käytöstä, jotta omatoimiharjoittelu ja hallin käyttö ylipäätään on jatkossakin mahdollista. Halli on aina ensisijaisesti vuoron varanneiden käytössä, joten varattujen vuorojen aikana hallissa ei voi harjoitella omatoimisesti tai muuten viettää aikaa. Tämä koskee myös Nurmijärven Jalkapalloseuran pelaajia.
Mikäli järjestyshäiriöt jatkuvat, joudumme rajoittamaan omatoimiharjoittelua sekä hallin käyttöä varattujen vuorojen ulkopuolella. Kaikki hallin turvallisuuteen ja esimerkiksi kulunvalvontaan liittyvät lisäkustannukset voivat johtaa käyttömaksujen korotuksiin, joten pyydämme jäsenistöltä aktiivista puuttumista järjestyshäiriöihin.
08.12.2024 16.50 | NJS Tukirahaston hakuaika 1.-31.12. |
11.11.2024 09.38 | Kauden 2025 vastuuvalmentajat |
04.11.2024 14.37 | Uusien pelinohjaajien koulutus 28.11. ja 5.12. |
01.11.2024 11.22 | Syyskokous valitsi uuden johtokunnan ja hyväksyi vuoden 2025 talousarvion ja toimintasuunnitelman |
28.10.2024 10.49 | Risto Tikka aloittaa Nurmijärven jalkapalloseuran uutena seurakoordinaattorina |
11.10.2024 18.00 | Tervetuloa Nurmijärven Jalkapalloseuran sääntömääräiseen syyskokoukseen tiistaina 29.10. klo 18.00 |